Ura animaatioiden maailmassa

Todennäköisesti jokaisella on mielessä lapsuudesta animaatio, joka on jättänyt mieleen jälkensä ja palaa lämmittämään ajatuksia tämän tästä. Animaatio ei kuitenkaan synny päivässä, vaan vaatii animaattoreiden armeijan varustettuna tietokoneilla ja runsaasti aikaa. Loppupeleissä animaatiot tehdään yksinkertaisesti lukuisista pysähtyneistä kuvista, joita manipuloidaan luomaan liikkeen illuusio. Eikä tämä koske vain lastenelokuvia. Animaattorit ovat suuressa, joskin näkymättömässä roolissa myös muissa elokuvissa, esimerkiksi erikoistehosteissa ja animaatioiden luomisessa elokuviin, joissa ne yhdistetään oikeiden ihmisten kanssa valkokankaalle. Monelle onkin unelma olla osana tällaisen luomista päivittäin ja jopa tienata siitä elanto.

student-849826_960_720Ala on kuitenkin hyvin kilpailullista, joten on tärkeää tietää mihin ryhdytään, ennen kuin alalle tähdätään. Rohkeutta ja työmotivaatiota tarvitaan paljon, sillä energiaa tulee kulutettua suuret määrät jopa pienimpiin tehtäviin ja varsinkin uran alussa on nähtävä paljon vaivaa saadakseen jalkaa ovenväliin ja mahdollisuutta suurempiin projekteihin sekä isompiin palkkioihin.

Animaattorit, eli multimediataiteilijat, luovat erikoisefektejä, animaatioita tai muita visuaalisia kuvia hyödyntäen tietokoneita ja muita sähköisiä välineitä luodakseen tuotteita tai luonnoksia. Näitä käytetään televisiosarjojen, elokuvien ja videopelien luonnissa. Sen lisäksi animaattorit voivat olla myös suunnittelemassa animaatioita nettisivuille, uudelleenluomassa rikostilanteita ja rikospaikkoja virkavallan käyttöön, rakentamalla simulaatioita lääketieteellisille toiminnoille, tai vaikka luomalla virtuaalikierroksia esimerkiksi rakennuksiin tai mallikoteihin. Eli animaattorit eivät tee vain piirrossarjoja, vaikkakin piirrosten henkiin herättäminen on yksi työn tärkeimpiä puolia.

Ammattilainen voi löytää hyvän työpaikan esimerkiksi nettikasinolta, jossa luodaan liikkuvia animaatioita kotisivuille tai vaikka varmistetaan slottien ja muiden uhkapelien toimiminen graafisesti. betspin kasino on hyvä esimerkki, missä voidaan tutkailla sekä sivuston suunnittelussa käytettyjä animaatioita että pelien tuomia mahdollisuuksia. Vaikka kasinon maailma ei ehkä tulekaan ensimmäisenä mieleen animaattorille, on se vain yksi lukuisista esimerkeistä, joilla tämä luova ala osoittaa monipuolisuuttaan.

Jotta alalla pärjätään, tulee tekijältä löytyä sekä tarkkaavaisuutta, että intuitiota ympäröivää maailmaa ja elämää kohtaan. Esimerkiksi yksityiskohtiin keskitytään paljon tarkemmin, joka näkyy vaikka kahvijonossa. Muiden odottaessa kärsimättömänä pääsyä kassalle, animaattori tarkkailee edessä olevan yksityiskohtia, ryhtiä ja ilmeitä, tapaa puhua sekä kävellä, muodostaen erilaisia käytösmalleja päässään. Näitä hyödynnetään jatkossa työssä paljonkin, joten se on oleellinen osa animaattorin arkea. Heidän täytyy pystyä hallitsemaan ja ymmärtämään liikkeitä, minkä takia esimerkiksi näyttelemisestä on myös hyötyä kokemuksena, vaikkei sitä työssä itse käytettäisi.

Leave a Reply

Name *
Email *
Website